Näitä tarvitaan:
- 1 pkt maustamatonta tofua
- 5 rkl oliiviöljyä (ja maun mukaan lisää paistamiseen)
- 5 rkl soijakastiketta
- 5 rkl makeaa chilikastiketta
- Sopiva määrä juoksevaa hunajaa
- Kasviksia maun ja tilanteen mukaan, meillä tänään uuden sadon kaalia, sipulia, porkkanaa ja herneitä
- Täysjyvänuudelia
1. Nosta apulainen syöttötuoliin. Leikkaa tofu kuutioiksi pikkukäisen ulottumattomissa. Mittaa apulaisen kanssa yhdessä oliiviöljy, soijakastike, makea chilikastike ja juokseva hunaja tasapohjaiseen rasiaan. Anna apulaisen sekoittaa marinadi. Pyyhi roiskeet pöydältä. Lisää marinadin joukkoon tofukuutiot, laita kansi päälle ja kääntele muutaman kerran. Kehu apulaista ja nosta hänet takaisin lattialle leikkimään. Jätä tofu jääkaappiin maustumaan vähintään pariksi tunniksi, meillä odoteltiin yön yli.
2. Leikkaa kasvikset suikaleiksi. Anna maistiaisia potalla istuvalle apulaiselle. Käy välillä kurkkimassa, vieläkö vauva nukkuu pihalla. Harmittele samalla sitä, että itkuhälytin jäi kotiin. Nosta apulainen potalta, kehu hyvästä tuotoksesta ja liimaa tarra taulukkoon.
3. Laita vesi kiehumaan. Käy hakemassa itkevä vauva pihalta. Rauhoittele ja imetä vauva. Vaihda vaippa. Keksi sopiva nurkka keittiön lattialta ja jätä vauva siihen viltin päällle. Pese kädet. Totea, että apulaisesta on eniten apua, kun hän pysyy poissa jaloista. Hae apulaiselle lelukori tukittavaksi. Lisää nuudelit kiehuvaan veteen. Keitä ne melkein kypsiksi ja valuta vesi pois.
4. Kuumenna tilkka öljyä wok-pannussa. Ota marinadi talteen. Paista tofukuutiot rapeiksi ja ruskeiksi. Viihdytä samalla vauvaa päristellen ja rallatellen. Käännä vauva tarvittaessa takaisin selälleen. Äänimerkistä tunnistat oikean ajankohdan. Kaada tofukuutiot pois wokista.
5. Kuumenna lisää öljyä wok-pannussa. Totea, että rasvaa on ravintolaruuassakin paljon, ja että oliiviöljyn rasva on hyvälaatuista. Paista kasvissuikaleita kunnes ne vähän pehmenevät - al dente on sopiva kypsyysaste. Vastaile apulaisen kysymyksiin ja viihdytä vauvaa. Ilahdu muiden aikuisten saapumisesta paikalle. Anna heille ohjeita pöydän kattamisesta ja lastenhoidosta. Lisää kasvisten joukkoon tofukuutiot, nuudelit ja marinadi. Sekoittele minuutin ajan. Pyydä kaikki syömään.
6. Annostele ruokaa ensin apulaiselle, jotta se ehtii jäähtyä sopivasti ennen kun tämä ehtii paikalle. Leikkaa nuudelit apulaisen suuhun sopiviksi pätkiksi, jos haluat välttyä turhalta sotkulta. Annostele ruokaa myös muille, viimeiseksi itsellesi. Nosta apulainen syöttötuoliin. Istahda pöytään ja totea, että vauva vaatii päästä menoon mukaan. Ota vauva syliisi ja syö yhdellä kädellä. Naura vauvan tarkkaavaiselle ilmeelle, kun hän seuraa syömistäsi. Ota hyvillä mielin kiitokset vastaan muulta pöytäseurueelta. Ilahdu erityisesti siitä, että apulainenkin syö koko annoksensa.
7. Jätä sotkut ja lapset muiden huoleksi. Kiiruhda Kuhmon kamarimusiikin konserttiin. Nauti hyvästä musiikista ja tofuwokin jälkimausta. Päätä syödä konsertin jälkeen jälkiruuaksi mansikoita.
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Terapeuttista huvittelua
Keväällä Tiitin fysioterapeutti suositteli huvipuistolaitteissa kieppumista aistikokemusten saamiseksi. Tarkemmin en asiasta kysellyt, mutta arvelen suosituksen liittyvän sisäkorvan tasapainoelimen stimulointiin, joka Tiitillä jää normaalia 4-vuotiasta väkkärää vähemmälle. Tiiti rakastaa kaikkia kieppumisleikkejä ja pyörimisen mahdollistavia leikkipuistovälineitä sekä mahdollisimman kovassa vauhdissa keinumista. Siispä suuntana Särkänniemi.
Tiiti tiesi tarkkaan, mitä halusi. Mitä hurjempi laite, sitä kiinnostuneempana poika sen kulkua seurasi. Pienimpien lasten laitteista (eli niistä, joihin Tiiti itse pääsi) hauskimpia olivat ne, joissa oli kovin vauhti tai hassuimmat vatkaukset. Pääsipä Tiiti ihan yksinkin ajelemaan parissa vempaimessa - sade oli karkottanut suurimman osan asiakkaista, eikä vanhempia voinut kaikkialle ottaa mukaan edes avustamaan. Voi sitä riemun määrää! Suuri oli muutos verrattuna viime kesän Särkänniemi-visiittiin. Silloin kaikki pelotti ja arastutti, mikään ei kiinnostanut ja kaikkeen piti sanoa "ei". Nyt uskallamme ajatella käyvämme terapiakieputtimissa uudestaan ehkä jopa tämän kesän aikana.
Toisenlaisia huveja tarjosi Muumimaailma Naantalissa. Musiikkinäytelmä taisi vähän jännittää, mutta muuten oli iloinen hymy Tiitin naamalla koko päivän. Muumipeikon silittäminen, labyrintissa seikkaileminen ja veneiden uittaminen taisivat olla Tiitille päivän kohokohtia. Tuutikin kanssa tekemämme lankanyöri oli monta päivää ranteessa muistona, kunnes sen ainainen kastuminen käsiä pestessä alkoi ärsyttää Tiitiä liikaa.
Sekä Särkänniemessä että Muumimaailmassa Tiiti sai harjoitella jonottamisen ja oman vuoron odottamisen jaloa taitoa, ihmispaljoudessa pyörätuolilla liikkumista ja vieraiden ihmisten kanssa kommunikaatiota. Estottomasti hän kertoikin ympärillään oleville aikuisille mm. olevansa Lenni Lokinpoikanen. Lapsiin Tiiti ei juuri ottanut kontaktia. Useakin lapsi tuli sen sijaan kysymään minulta, miksi Tiiti kulkee pyörätuolilla. Siis minulta, ei Tiitiltä itseltään
Ennen Naantaliin menoa vietimme päivän Turussa. Jokke-jokijuna tarjosi mukavan opastetun kierroksen, ja Tiiti kiljui innosta sen kyydissä. Turun linna kiinnosti Tiitiä, mutta tällä kertaa emme sinne ehtineet. Yllätyksekseni huomasin, että linnassakin on otettu esteettömyysasioita huomioon. Hyvä tietää! Ehdottoman hieno paikka oli Kupittaalla sijaitseva Seikkailupuisto, jossa kävimme ihan vaan leikkipuistomeiningillä illan suussa. Sinne pitää joskus päästä uudestaan oikein kunnolla ajan kanssa.
Tänään kävimme Kuopion eläinpuistossa. Pari kesää sitten Tiiti vielä pelkäsi possujen röhkintää niin paljon, ettei lähelle voinut mennä ollenkaan. Muutenkaan hän ei osannut silloin kiinnostua eläimistä tipankaan vertaa. Nyt Tiiti oli innoissaan. Strutsit olivat kuulemma parhaita, mutta myös puput ja kissat kiinnostivat kovasti. Lampaat onnistuivat säikäyttämään yllättävällä määinnällä, mutta muuten retki meni hienosti.
Tiiti on kasvanut rohkeammaksi kohtaamaan uusia ja yllättäviäkin asioita erilaisissa paikoissa. Mielenkiinto ympärillä tapahtuviin asioihin on myös lisääntynyt hurjasti. Tuntuu kuin olisi auennut ikkuna, jonka kautta Tiiti uskaltaa nyt tarkastella maailmaa ihan toisella tavalla kuin ennen. Tuntuu hyvältä.
P. S. Touhon ensimmäinen hammas bongattiin eilen. Piti käydä heti ostamassa hammasharja pienelle isolle vauvalle. Snif!
Tiiti tiesi tarkkaan, mitä halusi. Mitä hurjempi laite, sitä kiinnostuneempana poika sen kulkua seurasi. Pienimpien lasten laitteista (eli niistä, joihin Tiiti itse pääsi) hauskimpia olivat ne, joissa oli kovin vauhti tai hassuimmat vatkaukset. Pääsipä Tiiti ihan yksinkin ajelemaan parissa vempaimessa - sade oli karkottanut suurimman osan asiakkaista, eikä vanhempia voinut kaikkialle ottaa mukaan edes avustamaan. Voi sitä riemun määrää! Suuri oli muutos verrattuna viime kesän Särkänniemi-visiittiin. Silloin kaikki pelotti ja arastutti, mikään ei kiinnostanut ja kaikkeen piti sanoa "ei". Nyt uskallamme ajatella käyvämme terapiakieputtimissa uudestaan ehkä jopa tämän kesän aikana.
Toisenlaisia huveja tarjosi Muumimaailma Naantalissa. Musiikkinäytelmä taisi vähän jännittää, mutta muuten oli iloinen hymy Tiitin naamalla koko päivän. Muumipeikon silittäminen, labyrintissa seikkaileminen ja veneiden uittaminen taisivat olla Tiitille päivän kohokohtia. Tuutikin kanssa tekemämme lankanyöri oli monta päivää ranteessa muistona, kunnes sen ainainen kastuminen käsiä pestessä alkoi ärsyttää Tiitiä liikaa.
Sekä Särkänniemessä että Muumimaailmassa Tiiti sai harjoitella jonottamisen ja oman vuoron odottamisen jaloa taitoa, ihmispaljoudessa pyörätuolilla liikkumista ja vieraiden ihmisten kanssa kommunikaatiota. Estottomasti hän kertoikin ympärillään oleville aikuisille mm. olevansa Lenni Lokinpoikanen. Lapsiin Tiiti ei juuri ottanut kontaktia. Useakin lapsi tuli sen sijaan kysymään minulta, miksi Tiiti kulkee pyörätuolilla. Siis minulta, ei Tiitiltä itseltään
Ennen Naantaliin menoa vietimme päivän Turussa. Jokke-jokijuna tarjosi mukavan opastetun kierroksen, ja Tiiti kiljui innosta sen kyydissä. Turun linna kiinnosti Tiitiä, mutta tällä kertaa emme sinne ehtineet. Yllätyksekseni huomasin, että linnassakin on otettu esteettömyysasioita huomioon. Hyvä tietää! Ehdottoman hieno paikka oli Kupittaalla sijaitseva Seikkailupuisto, jossa kävimme ihan vaan leikkipuistomeiningillä illan suussa. Sinne pitää joskus päästä uudestaan oikein kunnolla ajan kanssa.
Tänään kävimme Kuopion eläinpuistossa. Pari kesää sitten Tiiti vielä pelkäsi possujen röhkintää niin paljon, ettei lähelle voinut mennä ollenkaan. Muutenkaan hän ei osannut silloin kiinnostua eläimistä tipankaan vertaa. Nyt Tiiti oli innoissaan. Strutsit olivat kuulemma parhaita, mutta myös puput ja kissat kiinnostivat kovasti. Lampaat onnistuivat säikäyttämään yllättävällä määinnällä, mutta muuten retki meni hienosti.
Tiiti on kasvanut rohkeammaksi kohtaamaan uusia ja yllättäviäkin asioita erilaisissa paikoissa. Mielenkiinto ympärillä tapahtuviin asioihin on myös lisääntynyt hurjasti. Tuntuu kuin olisi auennut ikkuna, jonka kautta Tiiti uskaltaa nyt tarkastella maailmaa ihan toisella tavalla kuin ennen. Tuntuu hyvältä.
P. S. Touhon ensimmäinen hammas bongattiin eilen. Piti käydä heti ostamassa hammasharja pienelle isolle vauvalle. Snif!
lauantai 7. heinäkuuta 2012
Pikkuveli
Keskellä talven kirpeimpiä pakkasia astuit elämäämme ja mullistit maailmamme. Syntymäsi hetki oli ihmeellinen. Kuukausien pelko ja huoli vaihtui iloon ja onneen, kipu muuttui raukeudeksi. Vielä pesemättömänä makasit rinnallani ja aika pysähtyi. Näytit tutulta - itse asiassa täsmälleen isoveljeltäsi muuten, mutta silmäsi ja hiuksesi olivat tummemmat. Sinuun oli helppo rakastua.
Kotiin päästyämme soljahdit luonnolliseksi osaksi perhettämme. Söit ja nukuit, söit ja nukuit, itkit välillä. Isoveli järkyttyi saapumisestasi niin, ettei moneen viikkoon halunnut olla kanssasi samassa huoneessa tai katsoa sinua. Tai ehkä halusi, muttei kyennyt. Ei se sinun vikasi ollut. Hän vaan menetti myötäsi paljon - äidin jo raskausaikana viikkokausiksi sairaalaan ja lopulta molempien vanhempien jakamattoman huomion. Sinua isoveljen itku ja huuto ei tuntunut häiritsevän, mutta minulta sen kestäminen vaati paljon. Välillä tuntui kuin sydäntäni olisi revitty rinnasta, kun jouduin toista poikaa rauhoitellakseni hylkäämään toisen. Edes isästä ei aluksi ollut apua, kyse oli nimenomaan äidin huomiosta. Ja sinun kohdallasi äidinmaidosta, hengissä selviämisestä.
Sinua hoitaessani kävin läpi vaikeita muistoja isoveljesi vauva-ajalta. Vihdoin ymmärsin todella, miten paljon ensimmäisen lapseni keskosuus ja vammaisuus vaikuttivat äitiyteni alkuaikoihin. Samalla kun iloitsin sinun hoivaamisestasi, tein surutyötä vuosia sitten kokemieni ristiriitaisten tunteiden läpikäymiseksi. Surin myös sitä, että jäät viimeiseksi pienokaisekseni. Viimeistä kertaa imetän, viimeistä kertaa hoivaan pientä vauvaa. Sinun maailmaasi ei enää kukaan tule järkyttämään niin kuin sinä teit veljellesi.
Vähitellen aloit tehdä muutakin kuin syödä, nukkua ja itkeä. Satunnaiset hymysi muuttuivat vastavuoroisiksi, opit nauramaan ja suuntaamaan katsettasi. Sellaisen pikkuveljen kanssa alkoi isovelikin jo vähän paremmin viihtyä, vaikka itkusi olikin vielä säikäyttävää. Minua helpotti myös se, että pikkuvaivasi alkoivat hellittää. Nilkkasi, joka oli sikiöaikana joutunut huonoon asentoon kohdun ahtaudessa, alkoi näyttää normaalilta parin kuukauden sitkeiden venyttelyjen jälkeen. Refluksivaivat helpottivat lääkkeen myötä, ja tukossa ollut kyynelkanavakin avautui odotettua aikaisemmin. Vain nälkä tai väsymys saavat sinut enää itkemään, ja ne ovat helppohoitoisia ongelmia.
Olet hyväntuulinen, rauhallinen ja seurallinen. Viihdyt tarvittaessa omissa oloissasikin lattialla lelukaaren alla. Seurailet toimintaa ympärilläsi kiinnostuneena ja huutelet tarvittaessa seuraa kaivatessasi. Naurusi on vastustamattoman ihanaa kiherrystä, jota kuunnellessa ei voi olla pahalla tuulella. Tutkit leluja suu ja silmät ymmyrkäisinä ja kuuntelet ympäröiviä ääniä tarkkaavaisesti. Nautit läheisyydestä ja hellyydestä, poskipusut saavat sinut huokailemaan. Isoveli osoittaa rakkauttaan sinuun halailemalla ja silittelemällä. Mustasukkaisuuttakin vielä riittää, mutta se ei ole enää vallitseva tunne.
Kasvusi ja kehityksesi on hämmästyttävää. On ihmeellistä, miten voitkin oppia asioita ilman, että niitä pitää sinulle opettaa. Osaat jo tarttua leluun ja viedä sen suuhun, kääntyä molempien kylkien kautta vatsallesi ja nostaa päätäsi päinmakuulla ollessasi. Kovin kauan et viihdy vatsallasi, joten takaisin selälleen päätäksesi vaadit apua ähisten ja puhisten, tarvittaessa kiljahdellen tai itkuun parahtaen. Touhuat innoissasi lattialla, etkä enää meinaa pysyä leikkimatolla. Varpaasikin olet jo löytänyt, ja osaat riisua sukat jaloistasi päästäksesi paremmin tutkimaan varpaita.
Teemme parhaamme, että saisit nyt ja aina ansaitsemasi tilan ja huomion perheessämme. Veljesi vaatii paljon erityishuomiota vammansa vuoksi, eikä hän taida olla ihan vähään tyytyväinen persoona muutenkaan. Yritämme opettaa hänet antamaan tilaa sinulle ja sinun tarpeillesi. Toivottavasti sisarussuhteenne muotoutuu rakastavaksi ja kunnioittavaksi. Sinulla on hieno tilaisuus oppia kohtaamaan erilaisuutta pienestä pitäen. Se voi olla vahvuutesi elämässä. Muista silti aina, että veljesi tavoin sinä olet meille erityisen rakas ja erityisen tärkeä oma pieni Touho Touhottajamme, rakas yöherättelijä, pikkuveli ja naurupakkauksemme!
Kotiin päästyämme soljahdit luonnolliseksi osaksi perhettämme. Söit ja nukuit, söit ja nukuit, itkit välillä. Isoveli järkyttyi saapumisestasi niin, ettei moneen viikkoon halunnut olla kanssasi samassa huoneessa tai katsoa sinua. Tai ehkä halusi, muttei kyennyt. Ei se sinun vikasi ollut. Hän vaan menetti myötäsi paljon - äidin jo raskausaikana viikkokausiksi sairaalaan ja lopulta molempien vanhempien jakamattoman huomion. Sinua isoveljen itku ja huuto ei tuntunut häiritsevän, mutta minulta sen kestäminen vaati paljon. Välillä tuntui kuin sydäntäni olisi revitty rinnasta, kun jouduin toista poikaa rauhoitellakseni hylkäämään toisen. Edes isästä ei aluksi ollut apua, kyse oli nimenomaan äidin huomiosta. Ja sinun kohdallasi äidinmaidosta, hengissä selviämisestä.
Sinua hoitaessani kävin läpi vaikeita muistoja isoveljesi vauva-ajalta. Vihdoin ymmärsin todella, miten paljon ensimmäisen lapseni keskosuus ja vammaisuus vaikuttivat äitiyteni alkuaikoihin. Samalla kun iloitsin sinun hoivaamisestasi, tein surutyötä vuosia sitten kokemieni ristiriitaisten tunteiden läpikäymiseksi. Surin myös sitä, että jäät viimeiseksi pienokaisekseni. Viimeistä kertaa imetän, viimeistä kertaa hoivaan pientä vauvaa. Sinun maailmaasi ei enää kukaan tule järkyttämään niin kuin sinä teit veljellesi.
Vähitellen aloit tehdä muutakin kuin syödä, nukkua ja itkeä. Satunnaiset hymysi muuttuivat vastavuoroisiksi, opit nauramaan ja suuntaamaan katsettasi. Sellaisen pikkuveljen kanssa alkoi isovelikin jo vähän paremmin viihtyä, vaikka itkusi olikin vielä säikäyttävää. Minua helpotti myös se, että pikkuvaivasi alkoivat hellittää. Nilkkasi, joka oli sikiöaikana joutunut huonoon asentoon kohdun ahtaudessa, alkoi näyttää normaalilta parin kuukauden sitkeiden venyttelyjen jälkeen. Refluksivaivat helpottivat lääkkeen myötä, ja tukossa ollut kyynelkanavakin avautui odotettua aikaisemmin. Vain nälkä tai väsymys saavat sinut enää itkemään, ja ne ovat helppohoitoisia ongelmia.
Olet hyväntuulinen, rauhallinen ja seurallinen. Viihdyt tarvittaessa omissa oloissasikin lattialla lelukaaren alla. Seurailet toimintaa ympärilläsi kiinnostuneena ja huutelet tarvittaessa seuraa kaivatessasi. Naurusi on vastustamattoman ihanaa kiherrystä, jota kuunnellessa ei voi olla pahalla tuulella. Tutkit leluja suu ja silmät ymmyrkäisinä ja kuuntelet ympäröiviä ääniä tarkkaavaisesti. Nautit läheisyydestä ja hellyydestä, poskipusut saavat sinut huokailemaan. Isoveli osoittaa rakkauttaan sinuun halailemalla ja silittelemällä. Mustasukkaisuuttakin vielä riittää, mutta se ei ole enää vallitseva tunne.
Kasvusi ja kehityksesi on hämmästyttävää. On ihmeellistä, miten voitkin oppia asioita ilman, että niitä pitää sinulle opettaa. Osaat jo tarttua leluun ja viedä sen suuhun, kääntyä molempien kylkien kautta vatsallesi ja nostaa päätäsi päinmakuulla ollessasi. Kovin kauan et viihdy vatsallasi, joten takaisin selälleen päätäksesi vaadit apua ähisten ja puhisten, tarvittaessa kiljahdellen tai itkuun parahtaen. Touhuat innoissasi lattialla, etkä enää meinaa pysyä leikkimatolla. Varpaasikin olet jo löytänyt, ja osaat riisua sukat jaloistasi päästäksesi paremmin tutkimaan varpaita.
Teemme parhaamme, että saisit nyt ja aina ansaitsemasi tilan ja huomion perheessämme. Veljesi vaatii paljon erityishuomiota vammansa vuoksi, eikä hän taida olla ihan vähään tyytyväinen persoona muutenkaan. Yritämme opettaa hänet antamaan tilaa sinulle ja sinun tarpeillesi. Toivottavasti sisarussuhteenne muotoutuu rakastavaksi ja kunnioittavaksi. Sinulla on hieno tilaisuus oppia kohtaamaan erilaisuutta pienestä pitäen. Se voi olla vahvuutesi elämässä. Muista silti aina, että veljesi tavoin sinä olet meille erityisen rakas ja erityisen tärkeä oma pieni Touho Touhottajamme, rakas yöherättelijä, pikkuveli ja naurupakkauksemme!
perjantai 6. heinäkuuta 2012
Parempi mieli
Tänään oli jo oikeasti leppoisaa. Päivä kului kesäisissä touhuissa: torikahveilla, leikkipuistossa, piknikillä ja uimarannalla. Päiväunia ei edes yritetty Tiitille viritellä, ja ihan mukavasti selvittiin.
Hienoja asioita tapahtuu myös Tiitin omatoimisuustaitojen suhteen. Syöminen sujuu melko mallikkaasti ihan itse lusikoiden tai haarukoiden (kunnes mielenkiinto lopahtaa, ja äiti tai isä saa auttaa loput). Tiiti tarkistaa aina ruokapöydässä, kuinka paljon lihakset ovat kasvaneet. Kuulemma jaksaa sitten polkea hyvin pyörällä ylämäkeä, kun on painavat lihakset käsissä. :D Energialisää emme ole käyttäneet, kun ruoka tuntuu maistuvan entistä paremmin.
Menossa on myös kokeilu vaipoista eroon pääsemiseksi. Kotiloloissa Tiiti viipottaa alaosattomissa, jotta tunnistaisi hätänsä helpommin. Aika hyvin on homma toiminut, vaikka enimmäkseen pottailu on meidän vanhempien vastuulla. Muutaman kerran on kuitenkin Tiiti kertonut itse hädästään, ja sitä on riemuittu sitten koko perheen voimin. Luvassa on myös retki Muumimaailmaan, kun on viikko vaipattomuusharjoittelua takana.
Touho on ihana ranskalaista ärrää kurluttava hymypakkaus, joka ansaitsee oman postauksen joskus paremmalla ajalla.
Hienoja asioita tapahtuu myös Tiitin omatoimisuustaitojen suhteen. Syöminen sujuu melko mallikkaasti ihan itse lusikoiden tai haarukoiden (kunnes mielenkiinto lopahtaa, ja äiti tai isä saa auttaa loput). Tiiti tarkistaa aina ruokapöydässä, kuinka paljon lihakset ovat kasvaneet. Kuulemma jaksaa sitten polkea hyvin pyörällä ylämäkeä, kun on painavat lihakset käsissä. :D Energialisää emme ole käyttäneet, kun ruoka tuntuu maistuvan entistä paremmin.
Menossa on myös kokeilu vaipoista eroon pääsemiseksi. Kotiloloissa Tiiti viipottaa alaosattomissa, jotta tunnistaisi hätänsä helpommin. Aika hyvin on homma toiminut, vaikka enimmäkseen pottailu on meidän vanhempien vastuulla. Muutaman kerran on kuitenkin Tiiti kertonut itse hädästään, ja sitä on riemuittu sitten koko perheen voimin. Luvassa on myös retki Muumimaailmaan, kun on viikko vaipattomuusharjoittelua takana.
Touho on ihana ranskalaista ärrää kurluttava hymypakkaus, joka ansaitsee oman postauksen joskus paremmalla ajalla.
keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Leppoisaa lomailua kotosalla
Otsikon saa lukea sarkastisin silmälasein. Tämä ja eilinen päivä ovat nimittäin olleet viedä päästä nekin haivenet, jotka ovat pitäneet pintansa imetyksen ajan. Tuntuu, että päivämme ovat täynnä hitaita lähtöjä, kiukkua, uhmaa, vastustelua, tottelemattomuutta ja hermoromahduksia. Joka kerta ulos lähtiessä pitää erikseen miettiä, millä kulkupelilla kumpikin lapsi kulkee, mihin asentoon muokkautuvat tuplarattaat viritellään, mitä otetaan mukaan, missä on tutti, ja miksi Touho kakkasi juuri nyt.
Tiiti ei ikinä haluaisi lähteä minnekään, ja kun sitten ollaan raahattu vastusteleva kakara milloin minnekin, ei hän haluaisi lähteä sieltä pois. Ruoka- ja uniajat rajoittavat menemisiä, paitsi että uniajoista tuskin voi enää puhua, kun Tiiti kieltäytyy useimpina päivinä rauhoittumasta päiväunille, ja Touho puolestaan joutuu heräämään miltei joka kerta kesken uniensa, kun taas ollaan lähdössä jonnekin - sisälle tai ulos, kauas tai lähelle. Vauva raukka.
Kaikkein eniten harmittaa jatkuva vääntö Tiitin kanssa asiassa kuin asiassa. Yhtäkään pyyntöä, käskyä tai kieltoa hän ei tottele, pienintäkään asiaa hän ei kykene tekemään alusta loppuun saakka ilman, että jompikumpi vanhempi koko ajan pitää toimintaa yllä. Kaikkiin kiellettyihin paikkoihin hän ehtii silmänräpäyksessä ja järjestää ylimääräistä puuhaa levittämällä kaappien sisältöä lattialle aina, kun silmä hetkeksi välttää. Riehumisen ja tottelemattomuuden takia tuomittu jäähypenkki-istunto saa pojan täysin pois tolaltaan epätarkoituksenmukaisella tavalla.
Tänään olen menettänyt hermoni niin monta kertaa, että kurkkuun koskee ja hävettää. Huutaminen ei ole ratkaisu. Sitä paitsi ainoa reaktio, minkä huutaminen on Tiitissä saanut aikaan on kommentti: "Älä puhu noin lumasti! Se sattuu mun kolviin!"
Kyllä tämä kai tästä. On vaan niin erilaista olla kotona, kun koko perhe on paikalla koko ajan. Kaipaan salaa verkkaisia päiviä Touhon kanssa, kun Tiiti on päiväkodissa ja mies töissä. Ei auta edes se, että meitä on täällä kaksi aikuista, jotka molemmat tekevät koko ajan jotain poikien eteen. Omaa aikaa ja tilaa ei jää kuin illalla poikien nukahdettua ja vessakäynneillä. Niilläkin joutuu tosin hokemaan äiti-tulee-kohtaa taukoamatta, mutta oven saa sentään lukkoon, että voi vaikka purra nyrkkiä tai irvistellä rauhassa.
Tiiti ei ikinä haluaisi lähteä minnekään, ja kun sitten ollaan raahattu vastusteleva kakara milloin minnekin, ei hän haluaisi lähteä sieltä pois. Ruoka- ja uniajat rajoittavat menemisiä, paitsi että uniajoista tuskin voi enää puhua, kun Tiiti kieltäytyy useimpina päivinä rauhoittumasta päiväunille, ja Touho puolestaan joutuu heräämään miltei joka kerta kesken uniensa, kun taas ollaan lähdössä jonnekin - sisälle tai ulos, kauas tai lähelle. Vauva raukka.
Kaikkein eniten harmittaa jatkuva vääntö Tiitin kanssa asiassa kuin asiassa. Yhtäkään pyyntöä, käskyä tai kieltoa hän ei tottele, pienintäkään asiaa hän ei kykene tekemään alusta loppuun saakka ilman, että jompikumpi vanhempi koko ajan pitää toimintaa yllä. Kaikkiin kiellettyihin paikkoihin hän ehtii silmänräpäyksessä ja järjestää ylimääräistä puuhaa levittämällä kaappien sisältöä lattialle aina, kun silmä hetkeksi välttää. Riehumisen ja tottelemattomuuden takia tuomittu jäähypenkki-istunto saa pojan täysin pois tolaltaan epätarkoituksenmukaisella tavalla.
Tänään olen menettänyt hermoni niin monta kertaa, että kurkkuun koskee ja hävettää. Huutaminen ei ole ratkaisu. Sitä paitsi ainoa reaktio, minkä huutaminen on Tiitissä saanut aikaan on kommentti: "Älä puhu noin lumasti! Se sattuu mun kolviin!"
Kyllä tämä kai tästä. On vaan niin erilaista olla kotona, kun koko perhe on paikalla koko ajan. Kaipaan salaa verkkaisia päiviä Touhon kanssa, kun Tiiti on päiväkodissa ja mies töissä. Ei auta edes se, että meitä on täällä kaksi aikuista, jotka molemmat tekevät koko ajan jotain poikien eteen. Omaa aikaa ja tilaa ei jää kuin illalla poikien nukahdettua ja vessakäynneillä. Niilläkin joutuu tosin hokemaan äiti-tulee-kohtaa taukoamatta, mutta oven saa sentään lukkoon, että voi vaikka purra nyrkkiä tai irvistellä rauhassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)